Lähtöpäivä tiedossa

Lentoliput varattu!
Heinäkuun 17. päivä lähdemme tyttöjen kanssa vihdoin kohti Etelä-Saksaa ja Erdingiä. Sitten ollaan koko perhe koossa. Muuttoauto starttaa puolitoista viikkoa aikaisemmin, joten viimeiset päivät täällä kotona eletään varmasti aikalailla retkitunnelmissa.
yes1
Päätin varata reilusti aikaa talon siivoamiseen ja muiden asioiden hoitamiseen, kuten ylimääräisistä tavaroista eroon hankkiutumiseen. Käymme myös ottamassa tehosteet puutiaisaivotulehdusrokotuksiin ennen lähtöä. Ensimmäinen rokotuskerta olikin varsin mielenkiintoinen. Pienempi oli yllättäen oikein reipas. Hän tarjoutui ottamaan piikin ensimmäisenä, eikä sattunut ollenkaan. Meidän kohta 6-vuotias sen sijaan järjesti melkoisen huutokonsertin. Lähtiessä molemmat kävivät antamassa pusut ja halit sairaanhoitajalle. Ehkä ajattelivat, että on parempi olla hyvissä väleissä tuon tädin kanssa, kun tänne tullaan vielä uudestaan.

yes2

Peikonlehden oksat nappasin mukaan työpaikalta, missä viherkasvit ovat saamassa lähtöpassit kohta alkavan remontin alta. Oma työhuonekin pitäisi vielä muuttaa varastoon ennen lähtöä. Muuttoja on siis tiedossa monella rintamalla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s