Taikamaa

Saksa on ylittänyt kirkkaasti kaikki ennakko-odotukseni. Otsikko ei nyt kuitenkaan viittaa siihen, vaan meidän kotieskariin, jota käydään Taikamaan esiopetuksen mukaan.

taikamaa1

Eskari oli tärkeä ja odotettu juttu esikoiselle, ja sen väliin jääminen on harmittanut ja puhututtanut paljon. Niinpä eskarin suorittaminen tuntui tärkeältä, vaikka Suomeen paluusta ei ollutkaan varmuutta. Mukaan otettiin sama kirja, joka olisi käytössä myös esikoisen ”oikeassa” eskarissa. Myös 4-vuotias on innolla mukana, ja tämä onkin meille mukava yhteinen tyttöjen juttu. En ole opettaja, mutta oppimisasiat ovat olleet olennainen osa työtäni viimeisten kymmenen vuoden ajan. Ihan pelkän opettajan oppaan varassa esikoulua ei siis tarvitse pitää. Vaikka sekin kyllä onnistuisi, sillä  mielestäni tämä kirja on ihan mahtava.

taikamaa2

Suomalainen eskari poikkeaa aika tavalla saksalaisesta. Täällä pääpaino tuntuu olevan kädentaidoissa ja silmä-käsi-yhteistyön harjoittamisessa. Toki niitä numeroita ja kirjaimiakin harjoitellaan, mutta lähestymistapa on erilainen. Myös toteutustapa poikkeaa suomalaisesta. Ainakin meidän päiväkodissa, jossa eskaria on vain yhtenä päivänä viikossa, vajaa pari tuntia kerrallaan. Se tuntuu vähän hassulta, koska kuulemani mukaan vaatimukset ovat koulun alkaessa heti ensimmäiseltä luokalta lähtien aika kovat. Eikö lapsia kannattaisi valmentaa jo etukäteen hieman enemmän? En tiedä mitä mieltä saksalaiset ovat omasta systeemistään, mutta tämän kokemuksen jälkeen suomalaista varhaiskasvatusta arvostaa kyllä todella korkealle.

taikamaa3

Juuri tällä hetkellä ovat menossa kouluvalmiusarviot. Lapset käyvät lähikoululla parin tunnin ajan tekemässä tehtäviä ja harjoittelemassa koulussa oloa. Kielitaitoa arvioitiin jo aiemmin saksan tuntien yhteydessä. Palautteen mukaan esikoinen ymmärtää ihan hyvin, mutta ei juuri itse vielä puhu. Tästä kielenoppimisen hitaudesta on ainakin päiväkodissa oltu jo kovasti huolissaan. Mutta kuinka realistista on odottaa, että lapsi oppii kielen viidessä kuukaudessa, kun kielialtistuksen määräkin on rajallinen?

Reilun kuukauden päästä olisi sitten kouluun ilmoittautumisen aika. Saa nähdä, mitä sen suhteen tehdään. Esikoinen on nimittäin ilmoitettu ensimmäiselle luokalle myös Suomessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s