Auringonkeltaista

Meille tuli kesä huhtikuussa! Elohopea on kivunnut jo kolmena päivänä päälle kahdenkymmenen asteen. Tuli kiire kaivaa kesävaatteet ja aurinkorasvat esiin. Minun puolestani kesä voisi jatkua aina vaan, mutta valitettavasti huomisesta alkaen on luvattu sadetta päiviksi eteenpäin.

sitrus3

Isosiskolla oli tänään eskaripäivä, joten jäimme pienemmän kanssa kotiin. Mistä lie tämä neiti on rakkautensa kauniisiin kukkasiin perinyt, hän nimittäin halusi lähteä puutarhakauppaan kukkia katsomaan. Mitään ei tällä reissulla ostettu, vaikka mieli kyllä teki. Sen sijaan ihmettelimme moninaisia sitruksia. Neidin ihastuneet huudahdukset ja poseeraaminen jokaisen puskan vieressä sai aikaan huvittuneita hymyjä muissa asiakkaissa ja henkilökunnassa.

sitrus5sitrus2sitrus1

Mies muuten löysi eilen arkistojensa kätköistä aika tarkkaan vuosi sitten ottamansa valokuvan. Münchenissä oli tuolloin satanut lunta.

Jätä kommentti