Ponien kauneushoitola

Jäätävä tuuli ja räntäsade sen kun vain jatkuvat vaan. Pakollisia ulkoiluja lukuun ottamatta olemme pysytelleet sisätiloissa. Varsinkin pikkusisko on edelleen hyvin innoissaan luku- ja kirjoitusharjoituksista, ja nyt niille onkin ollut aikaa.

poniCollage

Muutakin kivaa olemme ehtineet puuhailla. Tyttöjen suosikkiponit pääsivät pesukoneen kautta muuttumisleikkiin. Amerikan tuliaisina saadut kuusi ponia olivat jo aika huonossa kunnossa. Hännät ja harjat olivat niin takussa, että niille piti näyttää jopa vähän saksia. Uusi look viimeisteltiin vielä varovasti suoristusraudan matalimmalla lämpötilalla. Ei niistä ihan uuden veroisia tullut, mutta parannus lähtötilanteeseen on huomattava. Pinkien kiharapilvi tosin on vielä selvittämättä. Operaation hauskin osuus taisi olla heti alussa. Tytöt istuivat reilut puoli tuntia pesukoneen edessä katsomassa, kuinka ponit pomppivat vaahdon seassa ylös alas. Voin kertoa, että naurunremakka oli melkoinen.

Vappusimaakin ehdimme jo maistelemaan. Mitä lie superhiivaa paketissa  oli, kun sima valmistui ennätysnopeasti. Mutta niin hyvää se oli, että tänään piti tehdä jo lisää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s