Pala purtavaksi

Kesäinen leipomisinnostukseni on hieman laantunut. Ensinnäkin, koska rakas mieheni esitti vienon pyynnön vähentää leipomista. Housunnappi ei kuulemma mahdu enää kohta kiinni. Toinen syy on se, että täältä saa aivan törkeän hyvää, tuoretta leipää. Vapiskaa ruispuikulat ja muut! Tämän saksalaiset osaa.

teetäjaleipää2

Tällaisen rapeakuorisen herkkusämpylän kotiutin viimeksi kauppareissulta. Voita väliin ja teetä kyytipojaksi.

teetäjaleipää3

Ihan muitta mutkitta en sämpylääni kuitenkaan päässyt syömään. Alaovella nimittäin huomasin, että avaimenperässä roikkuu vain ja ainoastaan postilaatikon avain. Hetkeksi palasin mielessäni lapsuuteen, jolloin minulla oli aina kotiavaimet hukassa. Muistan erityisesti kerran, kun en päässyt kouluun, koska  ovea ei saanut auki edes sisäpuolelta ilman avaimia. Vanhemmat olivat töissä enkä kehdannut soittaa (taas) talonmiestä apuun.

teetäjaleipääCollageTällä kertaa vuokraemäntä sattui onneksi paikalle ja asunnon ovikin saatiin lopulta  auki.

Vanha tuttu

Tykkään verhoista. Ihanat kankaat ja kuosit saavat pään pyörälle, ja joskus on vaikea valita kaikista vaihtoehdoista. Siksipä verhot vaihtuvat meillä melko tiuhaan tahtiin. Nyt eräs vanha tuttu palasi keittiöön — Marimekon Kaivo.

kaivo8

Tämä verho on nähnyt meidän perheen elämää jo hyvän tovin, itse asiassa se on kohta tulossa murrosikään. Hankimme mustavalkoisen kankaan ensimmäiseen omaan asuntoomme 11 vuotta sitten, mies sen valitsi. Pikkuruisen työhuoneen pikkuruiseen ikkunaan kangas oli liian leveä, joten se laitettiin keskeltä kahtia, yksi puolikas molemmille puolille ikkunaa. Muutamia vuosia myöhemmin muutettuamme omaan taloon, olivat verhot pari vuotta toimettomana kaapissa. Kunnes yksi päivä keksin, että tarvitsen keittiöön lyhyen mustavalkoisen sivuverhon.

Päätin testata ideaa kaapin perukoilta löytyneellä puolikkaalla verholla. Pituudesta vähän pois ja ikkunaan. Mutta keittiön ikkunaanpa puolikas verho olikin liian kapea, joten taas laitettiin ompelukone surraamaan ja verhonpuolikkaat palasivat yhteen.

kaivo4

Uuden kodin keittiöön nämä sopivat kuin nakutettu. Kyllähän niistä huomaa, että ikää on. Valkoinen ei ole enää niin valkoinen. Keskellä on sauma eikä kuviokaan enää satu täysin kohdalleen. Mutta eihän se niin tarkkaa ole.

Ikkunalaudalla on muuten toinenkin asia, joka varmasti kulkee meidän mukana vielä pitkään — viherkasvi nimeltä anopinhammas. Niitä on jo kolme, ja lisää uusia pieniä anopinhampaita näyttää putkahtelevan mullan alta.

Ostoskärrykyttääjä

Muistatteko kun Lidl tuli Suomeen? Ihmeteltiin kassan jälkeisen hihnan lyhyyttä. Pahainen pöydän pätkä vain. Eihän siinä ehtinyt pakata ostoksia. Aika pian kassat kai muuttuivat suomalaiseen makuun sopivaksi.

Täällä sen sijaan ostosten lappaminen kassiin on edelleen kiireistä hommaa. Kaupasta riippuen jopa suorastaan epätoivoista. Yritän valita kassan, jossa on vähän jonoa. Sillä tavalla ehdin saada tavarat hihnalle, ja olen jo valmiina toisessa päässä odottamassa. Miten ne tästä selviää, olen ihmetellyt.

keittiöjakassiCollage

Tässä yksi päivä olin kaupassa vain yhden lapsen kanssa, ja ehdin vähän tarkkailla paikallisten ostoskäyttäytymistä. Ja kas, eihän niitä ostoksia kukaan pakkaa, vaan ne siirretään suoraan ostoskärryyn. Vihannekset ja hedelmätkin näyttää moni ottavan kärryyn yksitellen, ilman pieniä muovipusseja. Hevi-tuotteethan punnitaan kassalla. Edellä olleella asiakkaalla oli muutama omena, jotka myyjä poimi samaan pinoon vaa’alle. Vilkaisin omaa muovipussia, jossa oli parikymmentä luumua. Hmm??? Ei, kyllä käytän jatkossakin pussia!

keittiöjakassi3

Parkkipaikalla jatkoin tutkimustyötä. Seurasin, kuinka pariskunta purki täyttä kärryllistä ostoksia auton peräkonttiin. Jälleen ostoskärrystä nousi tavara kerrallaan. Jaaha kukkakaali, mihinkäs tämä laitetaan? Entäs nämä viisi omenaa, sopisivatko ne tuohon väliin? Pariskunnalla näytti olevan auton perässä oikein systeemi laatikoita ja pussukoita, joihin ostokset siirrettiin. Tuli mieleen, että eikö olisi vain helpompaa nostaa valmiiksi pakattu kassi peräkonttiin ja ajaa kotiin? Ja mitenkäs kesäkuumalla? Eikö ne maidot sun muut turhaan lämpene siinä edes takaisin siirtelyn aikana?

keittiöjakassiCollage2

Ehkäpä näihin kummallisuuksiin tottuu ja alkaa toimia kuten muutkin. Siihen asti olen se rouva, joka pakkaa kiireellä ostoksensa muumikassiin ja poistuu vähin äänin paikalta.

Leipätehtaalta terve

On mieletön tunne,  kun ei ole kiire mihinkään. Aamulla saa rauhassa herätä ja miettiä päivän suunnitelmia. Vaivata vaikka joku aamu erilaista sämpylätaikinaa. Kattaa aamupalan nätisti. Kauppareissut ottavat vielä aikansa, mutta se ei haittaa. Paitsi joskus hieman kärsimättömiä tyttölapsia, joilla olisi aina kiire leikkimään.

leipä

Törmäsimme viime viikolla ruokakaupan vihannesosastolla suomalaiseen naiseen. Hän kertoi asuneensa paikkakunnalla 15 vuotta tapaamatta täällä ennen muita suomalaisia. Häneltä saimme hyvät vinkit jauhojen valintaan.

sämpylät

Eihän nämä leipomukset aina onnistu. Yksikin pellillinen unohtui uuniin. Lopputulos oli vähän liiankin rapea.