Ajatuksia sopeutumisesta

ajatuksia2

Olen odotellut sitä kuuluisaa kulttuurishokkia. Nyt yhdeksän kuukauden jälkeen alkaa tuntua, ettei sitä ehkä ole tulossa. Minulle  tänne sopeutuminen on ollut oikeastaan helpompaa, kuin ikinä uskalsin kuvitella. Toki joskus on ollut koti-ikävä, mutta  ne hetket ovat menneet nopeasti ohi. Olen oikeasti viihtynyt.

Kaikki on sujunut pääsiassa hyvin. Tokihan jotkut asiat välillä ihmetyttävät: asioita ei voi hoitaa sähköisesti, kukaan ei vastaa sähköposteihin, mihinkään ei voi mennä ilman käteistä lompakossa… Sellaisia pikkuasioita. Kielimuuri hankaloittaa joskus asioiden hoitoa, mutta kaikesta on selvitty. Olen yrittänyt suhtautua sillä asenteella, että nyt olemme täällä ja näin asiat täällä toimivat. Ja kyllähän niitä positiivisiakin asioita löytyy –paljon!

ajatuksia3

Tietysti minun osani uuteen kulttuuriin sopeutumisessa ollut helpoin, kun arki pyörii käytännössä kodin ja ruokakaupan välillä. Miehen on pitänyt hakea paikkansa uudenlaisessa työkulttuurissa, puhumattakaan niistä haasteista, joiden eteen lapset ovat joutuneet. Juuri lapsille nämä viime kuukaudet ovatkin olleet vaikeimmat, ja kaipuu omaan kotiin on käsin kosketeltavaa. Päiväkodissa tytöt tuntuvat olevan omassa kuplassaan. Kavereita ei ole oikein löytynyt ja kielen oppimisen kanssa on ollut vaikeuksia. Esikoisen kohdalla koulun aloittaminen täällä olisi suoraan sanottuna kauhistuttava ajatus. Sekä lapsen että äidin mielestä. Niinpä lopullinen paluupäätös oli helppo tehdä.

ajatuksia5

Tiedän olevani onnellisessa asemassa, koska koti ja uusi työpaikka odottavat. Ja nyt nautitaan täysillä näistä viimeisistä parista kuukaudesta!

Mainokset

Sairastuvalla

Olen tähän asti saanut olla tyytyväinen siihen, että  lapset eivät ole juurikaan sairastelleet. Pari vatsatautia ja korvatulehdusta, entero- ja vauvarokko ja joskus joku flunssa. Siinäpä on ollut meidän perheen sairastelusaldo lapsiperheaikana. Isompi lapsiryhmä ja uudet pöpöt ovat kuitenkin nyt tehneet tehtävänsä. Tänne muuton jälkeen olemme koko perhe sairastelleet enemmän kuin koko kuuden vuoden aikana yhteensä. Viimeisimpänä esikoisen korvatulehdus.

kimppu1

Jokaisella Saksassa asuvalla on oltava sairausvakuutus. Vakuutuksia on erilaisia ja niiden hinnoissa ja korvaavuuksissa on eroja. Kuulumme tyttöjen kanssa vielä Kelan piiriin, joten akuuteissa tilanteissa olemme asioineet eurooppalaisella sairaahoitokortilla. Miehellä tietysti on paikallisen Krankenkassen jäsenyys, joka onkin palkanmaksun edellytys. Vakuutusmaksuihin saa uppoamaan pitkän pennin vuodessa, mutta niille saa tarvittaessa myös vastinetta. Lääkäriin (myös erikoislääkärille) pääsee nopeasti ja hoitavan lääkärin saa valita melko vapaasti. Mikäli sairaanhoito Saksassa kiinnostaa enemmänkin, niin esim. täältä löydät lisätietoa.

No, varasin illalla lääkäriajan täksi aamuksi. Jos ei lasketa puhelimessa änkyttämistäni, niin kaikki meni sujuvasti. Olisimme päässeet lääkärille jo samana iltana, vaikka vastaanottoaika oli jo melkein lopussa. Ripeä tutkimus, resepti kouraan ja kontrolliaika puhjenneen tärykalvon takia muutaman päivän päähän. Reseptin kanssa viereiseen apteekkiin, josta saimme lääkkeet mukaan maksutta. Nyt sitten vain pidetään peukkuja, että korva paranee parhaalla mahdollisella tavalla.

Hyvää joulua!

Piha on ollut pari päivää peilijäällä, ja hiekoitussoratkin löytyivät ämpäristä autotallin takaa palloksi jäätyneenä. Eilen mies sitten keksi laittaa tytöille luistimet jalkaan ja eipä aikaakaan, kun omatkin luistimet oli haettu varastosta. Mahtoi naapureilla olla hauskaa meidän touhuja katsellessa.

aattoCollage2

Tänään ei ehditä luistelemaan, koska lähdemme kohta miehen vanhemmille aattoillaksi. Ihanaa olisi ollut viettää aatto kotona, niinkuin viime vuosina on ollut tapana. Valitettavasti se, että lähes koko omaisuus on kolmen tuhannen kilometrin päässä, ei antanut tähän mahdollisuutta. Yhdellä paistinpannulla ja lainatulla kattilalla ei nimittäin kovin kummoista jouluateriaa loihdita, eikä valmisruokien nauttiminen kertakäyttöastioista kuulostanut myöskään kovin houkuttelevalta. Siispä mummon luo tiemme johtaa…

Oikein rauhallista ja mukavaa joulua myös sinulle!

Perjantain mietteitä

sydämessä1

Sain juuri valmiiksi viimeisetkin joulukortit. Huh, mikä määrä kortteja! Vaikka meillä miehen kanssa ei kummallakaan ole kovin laaja suku, kertyy muistettavia kuitenkin äkkiä. Onneksi! Sillä onhan se nyt hurjan mukavaa, että ne isät, äidit, siskot,veljet, mummot ja papat, tädit, sedät, enot ja serkut ovat olemassa.

Luin muutama päivä sitten  kotimaisesta iltapäivälehdestä ihmisten kommentteja isovanhempien roolista lastenlasten hoidossa. Tuli vähän surullinen olo. Tämmöisiäkö me suomalaiset ollaan? Tuntui, että että lapsenlapset ja hoitoavun antaminen koetaan suureksi rasitteeksi. Kun omat on hoidettu täysi-ikäiseksi, niin se riittää. Kukin pärjätköön siitä eteenpäin omillaan. Toki oma aika ja lepo ovat tärkeitä isovanhemmille, ihan kuten meille kaikille. Mutta eikö isovanhempia kiinnosta luoda suhdetta omiin lastenlapsiinsa? Eivätkö ne täysi-ikäisetkin lapset ole edelleen jonkun lapsia? Eikö heitä haluta auttaa ja tukea, kukin kykyjensä ja voimavarojensa mukaan? Ja olisiko isovanhemmilla peiliin katsomisen paikka, jos tuntuu siltä, että omat lapset käyttävät heitä häpeilemättä hyväkseen?

sydämessäCollage

Onneksi anonyymien kommenttipalstojen totuus ei ole ainoa oikea. Sen tiedän ihan oikeasta elämästä. Meidänkin lapsilla on onneksi mahtavat isovanhemmat, jotka ovat lapsille läheisiä ja todella tärkeitä. Tytöt ovat viettäneet paljon aikaa sekä mieheni vanhemmilla että äitini kanssa. Uskon ja toivon, että he eivät ole kokeneet asiaa rasitteena, vaan rikkautena. Lasten ja isovanhempien läheistä suhdetta haluaisin vaalia mahdollisimman tarkkaan, koska se on jotain, mikä itseltäni on jäänyt osittain puuttumaan.

Sellaisia mietteitä joulukorteista. Pidetäänhän huolta lähimmäisistä ja muistetaan me nuoretkin kiittää saamastamme avusta.

Koti-ikävä?

syksy1

Otsikossa on kysymysmerkki ihan syystä. Pian alkaa olla päätösten aika. Jäämmekö tänne vai palaammeko kotiin?

Olen nauttinut täällä elosta tosi paljon. Oikeastaan koko kolme kuukautta on tuntunut lähinnä pitkältä ulkomaanmatkalta. Aivan parasta on ollut kiireettömyys. Totta kai mielessä on se, etten osallistu perheen elättämiseen taloudellisesti. Tiedän, että minun työni täällä on kodista ja lapsista huolehtiminen, mutta silti joskus mietin, onko se tarpeeksi. Onko reilua, että olen kotona ”mitään tekemättä” kun toinen tekee pitkää päivää töissä?

Tuntuisi tosi luontevalta jäädä. Nyt kun ollaan koko perhe yhdessä. Kun lasten kotiutuminen on päässyt hyvää vauhtiin ja he ovat alkaneet tottua elämään täällä. Suomeen palatessa olisimme taas kolmestaan. Ja vastuu arjen pyörittämisestä jäisi yksin minulle. Takaisin olemattomien yöunien, pitkien työmatkojen ja jatkuvan suorittamisen pariin.

Mutta sitten on se toinen puoli. Mummot, papat ja muu suku, kaikki läheiset ihmiset. Lasten kaverit, esikoulu ja muut tärkeät jutut. Oma kieli ja se, että kuuluu johonkin. Oma rakkaudella laitettu koti ja piha. Vakituinen työ. Uskallanko tällaisena aikana ottaa riskin ja heittäytyä tyhjän päälle? Kun miehenkään työpaikka ei ole kiveen hakattu. Sen ovat viime vuodet osoittaneet, kun työ on lähtenyt alta monta kertaa. Sen takiahan me täällä ylipäätään olemme.

Rehellisesti sanottuna en tiedä vielä lainkaan, mihin ratkaisuun päädymme. Koti-ikävä? Joo ja ei.

One of those mornings

Heräät puoli tuntia liian aikaisin, uni ei enää tule. Lapsilla unet jäävät kesken, väsyttää. Miksi aina pitää herätä? Hoitopäivä ei ole kuulosta kivalta, ei myöskään huominen vapaapäivä. Puuro on pahaa. Miksi aina puuroa? Syöminen on sitä paitsi ihan tylsää, leikkiminen on hauskempaa. Sitten kun pitäisi pukea vaatteet päälle, onkin nälkä. Hiusten harjaus sattuu, pipo on ruma ja kypärä huonosti. Hame ei mahdu ulkohuosujen alle. Jalkaan pitää laittaa tyhmät lenkkarit. Takin vetoketju juuttuu, mutta äiti ei saa auttaa. Äkkiä nyt, kohta ollaan myöhässä. Tuo tönii! Miksi aina mennään pyörällä?  Ilmakin on ihan tyhmä. Äiti on tyhmä!

hortensiaCollage

Thank God It’s Friday!

Sunnuntai siivouspäivä

betonimarjat6betonimarjat12betonimarjatCollage

Sateinen sunnuntai ja siivouspäivä. Tarkemmin sanottuna prinsessojen valtakunnan siivouspäivä. Melkoisia prinessoja ovatkin. Sotkeminen  leikkiminen kyllä sujuu, mutta kun siivouksen aika koittaa, niin kylläpä tyttöjä väsyttää. Onhan se mahtavaa, että lapset ovat luovia. Mutta nyt oli pakko viheltää peli poikki ja takavarikoida paperit, sakset ja muut askarteluvälineet hetkeksi. Askartelusta syntyvä sotku on suorastaan sanoinkuvaamaton ja se syntyy ihan hetkessä.

Siivousrupeaman jälkeen sytytin kynttilän ja hioin mielessä muutaman päivän muhinutta sisustusideaa. Huomenna rautakauppaan siis!