Päivän positiiviset

Tyttöjen sairastelun aikaan yöunet jäivät aika vähiin, ja sen jälkeenkin nukkuminen on ollut levotonta. Mutta kylläpä muutama hyvin nukuttu yö saa ihmeitä aikaan.

coronna7coronnaCollage2

Aamusta asti fiilis on ollut superpirteä, ja ilonaiheita on löytynyt ihan eri tavalla, vaikka mitään ihmeellistä ei tänäänkään ole tapahtunut. Aamulla vein tytöt hoitoon ja sovin ensi viikon vapaapäivät. Kävin hakemassa kierrätyspusseja ja ruokakaupassa. Olin aika ylpeä itsestäni, kun sain kaikki asiat toimitettua saksaksi, enkä joutunut kertaakaan turvautumaan englantiin. Kaupasta löytyi taas ihania leikkohyasintteja, jotka täällä näyttävät olevan kevätkukkia. Joulun alla näitä ei nimittäin kovin monessa paikassa tullut vastaan. Välipalaksi nappasin mehukkaan, makean mangon. Uusi lempihedelmäni.

coronnaCollage

Sänkyyn petasin anopilta joululahjaksi saadut pussilakanat. Finlaysonin Coronna miellyttää omaa silmää kovasti ja käy ihan kivasti yksiin Vallilan Sintra-verhon kanssa.

Mainokset

Olohuoneen matto

Seuraan pääasiassa sisustusblogeja (silloin harvoin kun ehdin) ja sellaista kirjoittelisin mielelläni itsekin. Mutta kuka sitä sitten jaksaisi seurata? Enpä tiedä. Meillä sisustus elää hitaasti enkä ole kovin vaihtelunhaluinen. Ainoa mikä vaihtuu tiuhaan tahtiin, ovat leikkokukat ja tyynynpäälliset. Ja kun kodissa on suunnilleen yksi kuvauskelpoinen nurkkaus, niin taidan toistaiseksi pysytellä nykyisessä konseptissani.

matto5matto1

Kotimme ovat aina olleet melko pelkistettyjä. Itse pitäisin väreistä ja kuvioista enemmänkin, mutta mieheni on niille hieman allerginen. Neutraali pohja sopii molemmille, ja minä sitten joskus revittelen vaikka niillä sohvatyynyillä. Olen aina ollut vähän huono viemään sisustushaaveitani toteutukseen saakka. Erityisesti nyt, kun omia tuloja ei ole, tulee kaikkien hankintojen tarpeellisuutta harkittua entistä tarkempaan. Mitään design-klassikoita on turha ostoslistalle edes haaveilla. Saksalainen sisustustyyli, joka näyttää jämähtäneen vuosituhannen vaihteeseen, ei ole ainakaan vielä tehnyt vaikutusta. Onneksi on Ikea. Ikeasta voi toki olla montaa mieltä, mutta tässä elämäntilanteessa se on enemmän kuin paikallaan.

matto4

Jotain uutta sentään joskus ilmestyy tähänkin talouteen. Olohuoneeseen on hankittu uusi matto. Vihdoinkin!  Ikean uutuus Hovslund lähti mukaan huimaan 59 euron hintaan. Ja jos vaihtelunhalu jostain syystä yllättää, niin maton kääntöpuolelta löytyvät vastakkaiset värit.

Väriterapiaa

Ulkona sateisen harmaata, sisällä paljaat valkoiset seinät. Nopein tapa hankkia piristystä ja väriä kotiin taitaa olla kukkakimppu. Kauppareissulta mukaan lähti sitten kokonaista kolme kimppua, joista kaksi tulppaaneita. Osa tulppaaneista päätyi makuuhuoneeseen ja osa keittiön ikkunalaudalle. Ruokapöydälle jäi komein kimppu.

lila2lila1

Sävy sävyyn kukkasten kanssa sattui olemaan hajuvesi , jonka hankin joululahjaksi saamallani lahjakortilla. Joululahja oli myös House Doctorin laatikko. Aivan kuin joku olisi lukenut ajatukseni. Juuri tuollaista laatikkoa olinkin kaipaillut piilottamaan näkösältä laturit, johdot ja muut tarpeelliset mutta ei niin kauniit esineet.

Kirje joulupukille

Eilen lentokentän tuloaulassa odotellessamme päätimme vihdoin kirjoittaa kirjeen tai oikeastaan sähköpostia joulupukille. Kyllä, kirjoittaminen jäi todella viime tippaan. Tytöt toki tietävät, ettei pukki tuo tänä jouluna kovin montaa pakettia, koska matkalaukkuun mahtuu vain rajallinen määrä tavaraa. Mutta sitten heräsi huoli, että hoksaako pukki tuoda lahjoja Suomeen ollenkaan.

aatonaatto3aatonaatto2

Lahjatoiveita ei yllättäen tullutkaan kovin montaa. Esikoisen toiveet tiesinkin: Lego Friends, vaatteita, joku elokuva. Nuoremmalla toiveita ei ollut senkään vertaa. Äidin kannattaa tietenkin olla tyytyväinen, etteivät lapset ole kovin vaativia. Tasapuolisuuden nimissä päätin kuitenkin hankkia pikkusiskolle vielä pari pientä pakettia.

Niinpä siis tein heti aamutuimaan viimeisen reissun lahjakaupoille. Nyt saa joulu tulla!

Kotia kohti

kuusikossa1

Passit ja hammasharjat on pakattu, ja niiden lisäksi vähän muutakin tarpeellista tavaraa kolmen viikon reissuamme varten. Huomenna aamulla hypätään tyttöjen kanssa koneeseen ja kotia kohti. Mies tulee perässä myöhemmin, kun töiltään ehtii.

Mummot ja pappa ovat ahkeroineet kovasti ja laittaneet meille kotia valmiiksi. Lämmöt on laitettu päälle, sängyt pedattu ja autoonkin on vaihdettu talvirenkaat alle. Kotiin menoa ei enää millään jaksaisi odottaa, mutta samalla myös jännittää. Ensimmäiseksi yöksi mennään kuitenkin mummolaan.

Tytöt halusivat tänään aikaisin nukkumaan, jotta aamu tulisi nopeammin. Taidanpa itsekin ottaa vinkistä vaarin. Palataan!

Uuteen viikkoon

Muistaako joku vielä sen suomalaisen naisen, jonka tapasimme kaupassa kohta muuttomme jälkeen? Satuimmepa uudelleen samaiselle vihannesosastolle pari viikkoa sitten. Vaihdoimme numeroita ja eilen kävimme ulkona syömässä. Olipa tosi mukava jutella saksalaisista tavoista ja kulttuurista jonkun kanssa, joka on asunut täällä toistakymmentä vuotta.

merry3merry2

Tänään ajattelin tehdä pienimuotoisen joulusiivouksen. Pyykit ovat pyörimässä ja petivaattet tuulettumassa. Huonekaluja ja tavaraa on niin vähän, että siivoaminen käy onneksi aika näppärästi. Myös pikkuneitien kymmenen siivouspisteen keräyskin huipentuu parahiksi ennen joululomalle lähtöä, ainoastaan yksi piste uupuu vielä. Palkinnoksi heille  on luvattu uusi Lego Friends -setti. Entisiä kasailtiinkin koko perheen voimin viikonloppuna.

merry1

Pikkukuusikin sai koristeet ylleen, hyvin simppelit tosin. Onpahan sitten helppo riisua, kun lähtiessä nostetaan kuusi parvekkeelle.

Hyvää huomenta

huomenta1huomentaCollage

Yksi keskustelu käydään lähes joka aamu matkalla päiväkotiin: ”Äiti, kuka tuo oli?” ”En tiedä.” ”No, miksi sä sanoit sille huomenta?” ”Vastasin tervehdykseen. Vastaathan sinäkin? Sehän olisi tosi epäkohteliasta olla vastaamatta.”

Täällä tervehdyksiä vastaantulijoille ei pahemmin säästellä. Useimmiten ”Morgen”, ”Hallo” tai ”Grüß Gott” kajahtaa vielä iloisen hymyn kera. Omalla kylällä liikkuessa ihmiset tervehtivät lähes poikkeuksetta. Päiväkodin pihassa ja eteisessa huomenta saa toistella ihan kyllästymiseen asti. Aika nopsasti sitä itsekin on tähän sivistyneeseen tapaan oppinut. Ei varmaan tule Suomeen palatessakaan enää niin hanakasti tuijoteltua omia kengänkärkiä, jos joku sattuu kadulla vastaan kävelemään.