Puolitoista viikkoa

Puolitoista viikkoa tuntuu hurahtaneen ohi silmänräpäyksessä. Päiviin on mahtunut paljon ja monenlaista, ja illalla uni on tullut jo ennen kuin pää on osunut tyynyyn. Esikoisen käsi käytiin kuvaamassa uudelleen ja kipsi vaihdettiin pienempään. Samaisen neidin huone on maalattu ja uusi koulupöytä sekä sänky hankittu. Tavaroita on järjestetty paikoilleen muissakin huoneissa. On käyty mummolassa ja mökillä. Pihalla on myllätty kukkapenkkejä ja pensaita. Tytöt ovat juosseet aamusta iltaan naapurustossa kavereiden kanssa. Meteli on ollut välillä aikamoinen, mutta pääasia että lapsilla on hauskaa.

Loppuviikko jatkunee samaa rataa. Kuin kirsikkana kakun päällä hyppään sunnuntaina junaan kohti Seinäjokea ja asuntomessuja.

Ajatuksia arjesta

Näin viimeisenä iltana ennen kotiinpaluuta tuntuu sopivalta miettiä meidän arkea kuluneen vuoden aikana. Monet asiat muuttuivat muuttuivat muuton myötä, mutta uutuudenviehätyksen karistua, jatkoi elämä kulkuaan tuttuun tapaansa. Arki on arkea – myös täällä kaukana kotoa.

Mikä sitten muuttui? Kun ei ole töissä, pitää päivät täyttää muulla. Tekemisen keksiminen ei ole ollut ollenkaan vaikeaa. Lasten kanssa on saanut viettää enemmän aikaa. Lasten ja kotitöiden lisäksi on ollut aikaa harrastella kaikenlaista: askarrella, kokeilla uusi reseptejä, kirjoittaa blogia, leipoa, lukea, liikkua ja ihan vain katsella ympärilleen. Pakko kuitenkin myöntää, ettei kotirouvan ura ole ihan oma juttu. Kyllä tässä kaipaa jo niihin niin sanottuihin oikeisiin töihin.

Omalta kohdaltani työelämä jäi tauolle, mutta vapaa-ajan aktiivisuus  lisääntyi huimasti. Onko tuo ihmekään, kun ympärillä on niin paljon nähtävää ja koettavaa? Jos piirtää ympyrän kahdensadan kilometrin säteellä kotipihasta täällä ja kotona Suomessa, on ympyröiden sisältö täysin erilainen. Äkkiseltään tulee mieleen, että Suomi on aika tylsä paikka. Mutta sitten kun muistaa, että Saksassa on yli 80 miljoonaa asukasta ja Suomessa 5 miljoonaa, tajuaa että täytyyhän eron jossakin näkyä. Ja kukaties Suomenkin tarjontaa osaa tulevaisuudessa katsoa eri tavalla. Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle.

Sosiaalisia kontaktien määrä on suoraan sanottuna romahtanut. Työstä pois jääminen jätti ison aukon sosiaaliseen elämään. Lisäksi kielimuuri on vaikeuttanut ihmisiin tutustumista. Kyllä täällä englannilla pärjää, suurin osa englantia taitavista puhuu sitä jopa todella hyvin. Mutta kaikki eivät osaa, kehtaa tai halua, ja silloin harmittaa, ettei tullut valittua yläasteella saksaa ranskan sijaan. Välillä tuntuu typerältä turvautua englantiin, Saksassa kun kerran ollaan. Vähän sama kuin kysyisi: ”Sprechen Sie Finnisch?” En kuitenkaan ole kokenut olevani yksinäinen. Olen kotihiiri ja viihdyn omissa oloissani.

Kaiken kaikkian itseluottamus ja ylipäätään usko omaan selviytymiseen on kohonnut ihan uusiin ulottuvuuksiin. Itseään ei tule enää otettua niin vakavasti. Väärinymmärryksiä ja kommunikaatiokatkoksia sattuu lähes päivittäin, mutta niihin osaa suhtautua jo huumorilla. Useammin kuin kerran olen hymyillyt ja nyökytellyt, vaikka ei olisi ollut mitään käsitystä siitä, mitä vastapuoli mahtaa jutella. Hymyllä ja positiivisella asenteella pääsee jo  pitkälle.

Mahtava opettavainen vuosi alkaa olla takana ja monta kokemusta rikkaampana palaamme huomenna kotiin. Samalla niin ihanaa ja äärimmäisen haikeaa. Onneksi tänne pääsee aina käymään, jos ikävä kasvaa liian suureksi.

Erilainen päivä

Kesäkuun viimeistä viikkoa viedään. Mukava juhannusviikonloppu takana päin. Matkalaukut on pakattu ja kaikki alkaa olla lähtövalmiina. Tänään piti siivota ja järjestellä paikkoja sekä kiikuttaa vielä pari pakettia postiin. Kunnes kahdentoista jälkeen tuli viesti, että esikoinen pitää hakea heti päiväkodista.

Tyttö oli tippunut keinusta kovassa vauhdissa ja satuttanut kätensä. Ranteen yläpuolella oli kovasti turvotusta ja käden liikuttaminen sattui. Hetken harkitsin lastensairaalan päivystykseen lähtöä, mutta pitkän matkan takia päädyinkin omalle lastenlääkärille. Hän ohjasi meidät eteenpäin ortopedin vastaanotolle, jossa käsi kuvattiin. Ikuisuudelta tuntuneen, lähes kolmen tunnin odotuksen jälkeen pääsimme lääkärin puheille. Molemmissa oikean kyynärvarren luissa oli murtumat ja käsi kipsattiin ranteesta olkapäähän saakka.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Olisin tietysti toivonut, että viimeinen varsinainen hoitopäivä olisi päättynyt mukavammmissa merkeissä. Huomenna käymme vielä aamulla päiväkodilla, jossa tytöille järjestetään pienimuotoinen läksiäisjuhla. Juhlansa on meidän tapaturmapotilas kyllä ansainutkin, niin reippaasti hän jaksoi tsempata koko pitkän päivän.

Lämmintä juhannusta

Lämpömittari näyttää juuri nyt 28 astetta, eikä taivaalla näy pilvenhattaraa. Ennusteen mukaan huomenna juhannusaattona saamme vielä muutaman asteen lämpöä lisää. Johan tässä pikku hiljaa tarkenee.

Sen lisäksi, että tänä juhannuksena ei todennäköisesti tarvitse palella, on se muutenkin poikkeuksellinen. Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun emme vietä keskikesän juhlaa appivanhempien mökillä. Juhannussuunnitelmat ovat täällä aika simppelit. Mies on huomisen normaalisti töissä. Illalla ehkä grillaillaan ja syödään jälkiruoaksi itsepoimittuja mansikoita (joita onkin syöty kohta kymmenen litraa!). Ja viimeisen viikonlopun kunniaksi teemme varmasti vielä päiväreissun johonkin lähiseudulle.

Pakkailut etenevät hyvää vauhtia ja kohta alkaa näyttää siltä, että tarvitsemme rekkakuljetuksen kentälle kaikkien matkalaukkujen takia. Toivotaan että lähtöpäivänä ei ole ihan näin kuuma, sillä hikipisaroita vuodatetaan kantamusten kanssa todennäköisesti ilmankin.

Viime kesän komean kokon myötä toivottelen teille muillekin lämmintä juhannusta !

Aika rientää

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Joskus vain täytyy keskittyä siihen varsinaiseen elämään. Aika onkin kulunut kuin siivillä. Ja niinhän se yleensä tekee, kun on hauskaa – viime viikolla äidin ja siskon seurassa.

Aika Baijerissa alkaa käydä vähiin. Kymmenen päivän päästä olemme jo matkalla lentokentälle. Siksipä pistin lusikkani soppaan paikallisessa Facebookin kirppariryhmässä, ja sain heti kaupaksi kaksi lipastoa. Miesparkani on hieman huolissaan, että myyn kohta vaatteetkin hänen päältään. En nyt sentään, mutta pikku hiljaa pitää alkaa hankkiutua eroon ylimääräisestä tavarasta. Tänään suunnittelin pakkaavani pari muuttolaatikkoa, joten taitaa olla parasta aloittaa – juuri nyt!

Mahtavaa maanantaita!